Omaverossa loppuviikolla usean päivän käyttökatko

Verohallinnon Omavero-palvelu on poissa käytöstä viikonloppuna ja tulevana maanantaina. Katko alkaa perjantaina viideltä iltapäivällä ja kestää tiistaiaamuun kello kahdeksaan saakka. Verohallinnon mukaan käyttökatkon aikana asiakaspalvelua on tarjolla rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu. Myös suurin osa palvelunumeroista on kiinni. Omaveron käyttökatko johtuu vuosittaisesta järjestelmäpäivityksestä. Verohallinto suosittelee asiakkaita hoitamaan veroasiat hyvissä ajoin ennen käyttökatkoa.