Katso video: nämä valopisteet taivaalla ovat drooneja
Kävimme katsomassa Kiinassa parvidroonien viihde-esityksen, jonka toteuttajan keksinnöt ovat herättäneet myös sotilasasiantuntijoiden mielenkiinnon.
Kävimme katsomassa Kiinassa parvidroonien viihde-esityksen, jonka toteuttajan keksinnöt ovat herättäneet myös sotilasasiantuntijoiden mielenkiinnon.
44-vuotiaan näyttelijän äkillinen kuolema järkytti suomalaisia – nämä tunnetut tähdet kuolivat tänä vuonna
Lappeenranta rakentaa uutta kaupunkibrändiä mainostoimiston kanssa. Kaupunki osallistaa työhön asukkaitaan, ja Etelä-Saimaakin kääri hihansa hyvän puolesta.
Harmittomalta tuntuva tapa ruokapöydässä voi johtaa jopa munuaistautiin
Tässä jutussa asiantuntijat kertovat, miten itsemurhauhka näkyy kaltereiden sisäpuolella ja kuinka vankien itsemurhia pyritään ehkäisemään.
Sepsistä eli verenmyrkytystä eivät tunnista aina sen enempää hoitotyön ammattilaiset kuin tavalliset kansalaisetkaan.
Kolmosheittoja tarkalla kädellä upottanut Lauri Markkanen johti Utah Jazzin vierasvoittoon NBA:n kuuminta joukkuetta San Antoniota vastaan.
Vaikka aviomies yritti tappaa Sadun, halusi hän palata yhteen hänen kanssaan. Jälkeenpäin päätöstä oli vaikea ymmärtää.
Mies oli pudonnut Finncanopus-laivalla ylemmältä kannelta alemmalle kannelle.
Elina Kemppisen ja Jere Naakan perhearki on hyvää, vaikka lapsiperhepalvelut ovat Suomenniemeltä hävinneet.
Rita ja Jaakob, 24, lähtivät Linnan juhliin vain hetki vauvan syntymän jälkeen, ja kohu oli valmis – sitten tuli hätkähdyttävä puhelu