Hyvinvointialuejohtajien palkoissa jopa 100 000 euron erot – katso oman alueesi johtajan palkka
Eniten ansaitsi Etelä-Karjalan Sally Leskinen, lähes 248 000 euroa. Vähiten palkkaa saivat johtajat, joiden alue joutui valtion arviointimenettelyyn.
Eniten ansaitsi Etelä-Karjalan Sally Leskinen, lähes 248 000 euroa. Vähiten palkkaa saivat johtajat, joiden alue joutui valtion arviointimenettelyyn.
Oliver Solberg ajaa MM-rallikaudella 2026 Toyotan Rally1-autolla. Sebastien Ogier ja Elfyn Evans povaavat Solbergille vahvaa kautta.
Linnajoen koulussa käytösongelmat syntyvät rehtori Arttu Piispasen mukaan yleensä kolmesta asiasta: some, välitunnit ja ahtaus.
Pariisin tapahtumat marraskuussa 2015 noudattivat tyypillistä islamistisen terrori-iskun kaavaa, sanoo Leena Malkki
Kelan hallitus piti läsnätyön maltillista lisäämistä perusteltuna. Artikkeli Kelan pääjohtaja pyytää sanavalintojaan anteeksi julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Minkään muun lajin toiminta ei ole kärsinyt Venäjän poissaolosta niin paljon kuin jääpallon. Siitä huolimatta ja myös siksi MM-kisat järjestää tammikuussa Pori.
Kelan julkaiseman tiedotteen mukaan Lehtonen pyytää anteeksi sanavalintojaan ja korostaa arvostavansa kelalaisten ammattitaitoa.
Kelan hallitus korostaa tiedotteessa, että hyvä keskusteluyhteys johdon ja henkilöstön välillä on tärkeää. Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pyytää anteeksi sanavalintojaan liittyen viimeaikaiseen Kela-kohuun. Kela tiedottaa asiasta keskiviikkona illalla. – Selvää on, että sanavalintani tässä keskustelussa eivät ole olleet onnistuneita. Kommenttini eivät ole osoittaneet sitä arvostusta, jonka Kelassa työskentelevät ammattilaisemme ansaitsevat, ja sitä pyydän anteeksi. Tässä minulla on pohdinnan paikka, Lehtonen sanoo.