Romaniaa tyrannin ottein johtanut Nicolae Ceausescu (1918-1989) koki puolisoineen kansansa käsissä karun kohtalon. Ceausescun ajasta muistuttaa pääkaupunki Bukarestissa yhä monikin asia, varsinkin jättimäinen hallintopalatsi ympäröivine bulevardeineen. Vihatun diktaattorin yksityiselämään voi sen sijaan kurkistaa oikeastaan vain yhdessä paikassa. Muutaman kilometrin päässä Bukarestin keskustasta pohjoiseen sijaitseva Kevätpalatsi toimi Ceausescun ja ja hänen perheensä virka-asuntona ja kotina 1960-luvun […]
Puolustusyhtiön perustajan mukaan Eurooppa on herännyt Venäjän uhkaan. Artikkeli Varoitus Venäjän aikeista: Heillä ei ole aikaa odottaa julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Vaikka Romanian kuuluisa diktaattori Nicolae Ceausescu oli kansainvälisesti valtakautensa alkuaikoina varsin suosittu, meikäläiset valtiojohtajat eivät hänestä pitäneet. Presidentti Urho Kekkonen kirjoitti Romaniaan 1969 tekemänsä valtiovierailun jälkeen päiväkirjoihinsa, ettei saanut umpimieliseksi luonnehtimaansa Ceausescuun minkäänlaista yhteyttä. Kekkonen ei voinut ymmärtää, miten Ceausescun mitättömällä karismalla ja henkisillä ominaisuuksilla oli päästy niin merkittävään asemaan. Romanian johtaja teki vastavierailun Suomeen […]
Hotellien täytyy tehdä merkittäviä muutoksia bisnesmalleihinsa, jos ne haluavat pärjätä nykymarkkinoilla, sanoo JLL:n hotelliasiantuntija Markus Hagelstam.
Alexander Stubb kuvailee omaa isäänsä esikuvakseen. Artikkeli Tasavallan presidentti isänpäivänä: Isyyttä suurempaa ei ole julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Alexander Stubb kuvailee omaa isäänsä esikuvakseen. Artikkeli Tasavallan presidentti isänpäivänä: Isyyttä suurempaa ei ole julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Sami Välimäki lähtee kuudennelta sijalta Meksikon Los Cabosissa pelattavan golfin PGA-turnauksen viimeiselle kierrokselle.
Laillistettu ravitsemusterapeutti arvioi perunoiden terveellisyyttä. Artikkeli IS: Kannattaako perunaa syödä? julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Laillistettu ravitsemusterapeutti arvioi perunoiden terveellisyyttä. Artikkeli IS: Kannattaako perunaa syödä? julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Ott Tänak kommer inte att fortsätta med rally på heltid, på Instagram meddelar han att han vill tillbringa mera tid med sin familj i Estland.
Syyskuussa Puolan ilmatilassa lentäneet droonit osoittivat ministerin mukaan vakavia aukkoja puolustuksessa ja siihen aiotaan nyt vastata. Samaan aikaan tutkija varoittaa huolestuttavasta Ukraina-käänteestä.