Brittinainen teki melkoisen munalöydön eBaysta
EJ-emu on Rhi Evansin silmäterä ja hän kuvailee lintua varsin hyväluonteiseksi.
EJ-emu on Rhi Evansin silmäterä ja hän kuvailee lintua varsin hyväluonteiseksi.
Videotaiteilija hyödyntää tekoälyä laajasti uudessa Kaltaiset-nimisessä teoksessaan Tampereen taidemuseossa.
Suomi kannattaa muiden EU-maiden tapaan sitä, että metsäkatoasetuksen toimeenpanoa lykätään vuodella ja sitä yksinkertaistetaan. Asetus oli tulossa voimaan jo vuodenvaihteessa. Eduskunnan suuri valiokunta yhtyi keskiviikkona hallituksen kantaan asiassa. Helsingin Sanomien mukaan myös muut EU-maat haluavat nyt lykätä asetuksen voimaantuloa vuodella, vuoden 2027 alkuun. Jäsenmaiden suurlähettiläät päättivät asiasta kokouksessaan keskiviikkona. Suomen kanta on, että asetuksen soveltamista […]
Uhrin puhelimesta löytyneet tiedot johdattivat poliisin epäillyn jäljille, ja tutkinta hänen osaltaan laajeni nopeasti.
Yhtiö kertoo avaavansa kolme uutta myymälää vielä tämän vuoden aikana.
Venäjä pystyy valmistamaan helpommin liitopommeja kuin niitä pudottavia lentokoneita, jotka myös kuluvat. Artikkeli Miten Venäjän liitopommien käyttöä voisi rajoittaa? julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Onnettomuus sattui alkuillasta tiellä 14. Hirvi kuoli, mutta autojen kuljettajat eivät pelastuslaitoksen tietojen mukaan loukkaantuneet.
Aluehallintoviraston mukaan henkilöstövaje vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet. Pelastusjohtaja vakuttaa, että tilannetta on jo saatu parannettua.
Pohjoismailla tulee olemaan yli 200 uuden sukupolven hävittäjää 2030-luvun alussa. Artikkeli Antti Häkkänen: Pohjolaan rakennetaan yhtenäiset ilmavoimat julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Onnettomuuspaikalla on useita ensihoidon yksiköitä, mutta tarkempia tietoja ei vielä ole.
Kolme Teboilille vuokrattua huoltamotonttia eri puolilla Suomea on myyty yhtiölle, jolla on kytköksiä Venäjälle. Asiasta kertoo Joutsan Seutu. Huoltamotontit sijaitsevat Keski-Suomessa Joutsassa, Pirkanmaalla Lempäälässä ja Etelä-Pohjanmaalla Teuvalla. Tontit on ostanut Tradico Finland Oy, jonka hallituksen jäsenistä yksi on mies, jolla on Venäjän ja Suomen kansalaisuudet. Hän on työskennellyt RAOS Project -yhtiön rahoitusjohtajana. RAOS Project on […]
Itä-Suomen hovioikeuden mukaan näyttö ei riitä osoittamaan, että kuopiolaisen ravintolan pöydässä olisi puhuttu salassa pidettävistä terveystiedoista.