Nyt on pakko kasvaa – Mårten Mickos vauhdittaa Suomea startup-opein
Kasvuyritysten toimitusjohtajana Piilaaksossa marinoitu Mårten Mickos halusi antaa jotakin Suomelle. Syntyi kirja Kasvun kaava.
Kasvuyritysten toimitusjohtajana Piilaaksossa marinoitu Mårten Mickos halusi antaa jotakin Suomelle. Syntyi kirja Kasvun kaava.
100 000 suomalaista on eläkkeellä mielenterveyssyistä. Suomen työpaikoilla on vuosittain 5 miljoonaa mielenterveysperusteista sairauspoissaolopäivää. Jo edellisellä hallituskaudella vuonna 2021 aloitettiin yhä jatkuva Työelämän mielenterveysohjelma, jolla pyritään ennaltaehkäisemään työntekijöiden mielenterveysongelmia. Työpaikoilla, joissa ohjelman työkalut on otettu käyttöön, on Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan saatu puolitettua sairauspoissaolojen riskiä. Näin kertoo Uuden Suomen haastattelussa hankepäällikkö Jaana Vastamäki sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Suomalaisen Savu-viskilasin kehittely vei pari vuotta ja prototyyppi painoi puoli kiloa. Nyt markkinoilla on lasin viides versio.
Sähkö valtaa alaa viheralueiden kunnossapidossa. Uusi Goupil-sähköauto herättää kaupunkilaisissa sympatiaa.
Kokeilu kestää vuoden 2026 loppuun asti.
Teslan toimitusjohtaja Elon Muskin huomio on humanoidiroboteissa ja itseajavissa ajoneuvoissa. Yhtiön tuore tulosraportti sen sijaan oli kommentaattoreiden mukaan lähinnä keskinkertainen.
Teslan toimitusjohtaja Elon Muskin huomio on humanoidiroboteissa ja itseajavissa ajoneuvoissa. Yhtiön tuore tulosraportti sen sijaan oli kommentaattoreiden mukaan lähinnä keskinkertainen.
Hämeenlinnan seudulla näkee erilaisia eläinpatsaita. Esimerkiksi Pälkäneentien kulkijaa on hämmentänyt jo viiden vuoden ajan suuri puinen hirvipatsas Hattulassa.
Sijoittajan kannattaa pitää silmänsä auki pörssin superpäivänä.
Wahlroosin mukaan Petteri Orpon hallituksen päättämät veronkevennykset ovat mittaluokaltaan vaatimattomia.
Heli Nippala perusti Miun pikku puodin vuosia sitten, kun hän työskenteli Lappeenrannan torilla myyjänä ja käsitöitä tekevät ihmiset pohtivat, missä saisivat tuotteitaan myytyä.