Näin irtisanominen muuttuu
Muutos tarkoittaa, että esimerkiksi työtehtävien laiminlyönnit tai luvattomat poissaolot voivat johtaa irtisanomiseen aiempaa nopeammin, arvioi Suomen Yrittäjien Rytkönen-Sandberg.
Muutos tarkoittaa, että esimerkiksi työtehtävien laiminlyönnit tai luvattomat poissaolot voivat johtaa irtisanomiseen aiempaa nopeammin, arvioi Suomen Yrittäjien Rytkönen-Sandberg.
Työpaikkoja syntyy vain, jos yritykset uskaltavat työllistää, Arto Satonen toteaa. Artikkeli ”Nyt puretaan yritysten rektytointipelkoa” julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Lähi-idässä vierailulla ollut Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance arvosteli torstaina Israelin-vierailunsa päätteeksi liittolaismaata poikkeuksellisen ankarin sanankääntein. Syynä oli Israelin parlamentin päivää aiemmin pidetty äänestys, jossa hyväksyttiin kaksi Länsirannan alueliitosta petaavaa lakiesitystä. Vance sanoi torstaina Israelin-vierailunsa päätteeksi, että esityksistä huolimatta Israel ei ole liittämässä miehitettyä Länsirantaa itseensä eikä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto tue tällaisia pyrkimyksiä. […]
Tehe Olawale, Jayden Reid och Emmanuel Okereke lämnar IFK Mariehamn.
Nokia raportoi toista kertaa putkeen kiinnostavan luvun, sanoo pääanalyytikko Artem Beletski. Hän kehottaa kääntämään katseet yhtiön pääomamarkkinapäivään.
Hallitus antoi eduskunnalle esityksensä työntekijän irtisanomiskynnyksen madaltamisesta
Hallituksen esitys tuo liittojen mukaan lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään. Artikkeli Ammattiliitot vastustavat irtisanomisen helpottamista julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Elisa aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 450 työpaikan vähennykseen. Niistä enintään 400 on Suomessa. Yhtiö kertoi tiedotteessa torstaina, että muutosneuvottelujen arvioidaan päättyvän vuoden loppuun mennessä. Yhtiön viestinnästä kerrottiin STT:lle, että yhtiöllä on Suomessa noin 4 700 työntekijää. Suurin osa työntekijöistä on Helsingissä. Kaikkiaan työntekijöitä on 6 800. Tietoliikenne- ja digitaalisia palveluja tuottava Elisa pyrkii yksinkertaistamaan toimintoja […]
Pakotteet lisäävät painetta Venäjän sotataloutta kohtaan. Artikkeli Elina Valtonen: Moskovalle lähti vahva viesti julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Yhdysvaltain öljypakotteet vaikeuttavat huoltoasemaketjun toimintaa. Artikkeli ”Teboilin aikakausi on päättymässä” julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .