Hämeenlinnalaisilla maajoukkuetanssijoilla on edessään kaksien arvokisojen loppusyksy
Alissa Heino, Saaga Ahvenharju ja Olivia Miettinen kisaavat ensin hiphopin ja myöhemmin jazz-tanssin MM-kisoissa.
Alissa Heino, Saaga Ahvenharju ja Olivia Miettinen kisaavat ensin hiphopin ja myöhemmin jazz-tanssin MM-kisoissa.
Vaikka Ronja Pahaoja on sokea, se ei juurikaan estä hänen touhuamistaan Kauhajoen talolla. – En ehkä menisi kirveen kanssa tekemään klapeja. Ainut vahinko on tullut, kun lisäsin saunassa puita pesään ja tuli vähän palovammoja.
Useita loukkaantui Venäjän iskettyä Ukrainan pääkaupunkiin
Vakoilu ja tiedustelutoiminta kiinnostavat Kari Haakanaa, koska niihin liittyy niin paljon salailua. 70-luku on hänelle kuin vieras maa, johon ei pääsee käymään mutta haluaa tutustua.
Lotta Ilona Häyrysen mukaan Ruotsin poliitikotkin ovat heränneet suomalaisiin juuriinsa.
Al-Holista vastannut Jussi Tanner avautuu Uuden Suomen haastattelussa uransa vaikeimmasta tapauksesta, johon liittyen Marinin hallituksen ulkoministeri Pekka Haavisto oli suuren kohun keskellä ja sai perustuslakivaliokunnalta moitteet. Yksi asia otti Tanneria erityisesti päähän. Tapaus al-Hol ei ole Suomen osalta vieläkään ohi. Al-Holiin liittyvää asiaa on käsitelty myös nykyisessä Orpon hallituksessa.
Tanssi- ja liikuntakeskuksen uusi yrittäjä Noora Virtanen, 42, on valmistautunut nykyiseen rooliinsa käytännössä koko ikänsä.
Lotta Ilona Häyrysen mukaan Ruotsin poliitikotkin ovat heränneet suomalaisiin juuriinsa.
Sijoitusvihjeissä ovat valtion listaama Posti, tulosjulkistajat Admicom ja Talenom, positiivisen tulosvaroituksen antanut Alma Media ja tulosvaroittaja Qt Group.
Lotta Ilona Häyrysen mukaan Ruotsin poliitikotkin ovat heränneet suomalaisiin juuriinsa.