Nyt kunnassa suunnitellaan ja rakennetaan enemmän kuin miesmuistiin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei Israel aio tehdä mitään Länsirannalle. Trumpilta kysyttiin torstaina, onko hän huolissaan Israelin parlamentissa järjestetystä äänestyksestä, jossa hyväksyttiin kaksi Länsirannan liittämistä Israeliin petaavaa lakiesitystä. – Älkää kantako huolta Länsirannasta. Israel ei aio tehdä mitään Länsirannalla, Trump vastasi toimittajille Valkoisessa talossa. Torstaina julkaistiin myös Trumpin haastattelu, jonka Time-lehti oli tehnyt puhelimitse 15. […]
Asukkaat ovat tyytyväisiä tien saamasta kyseenalaisesta kunniasta. Artikkeli Täältä löytyy Suomen surkein kylätie julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Asukkaat ovat tyytyväisiä tien saamasta kyseenalaisesta kunniasta. Artikkeli Täältä löytyy Suomen surkein kylätie julkaistiin ensimmäisen kerran Verkkouutiset .
Yhdistyneet kansakunnat eli YK perustettiin päivälleen 80 vuotta sitten San Franciscossa Yhdysvalloissa. YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton korvaajaksi edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. YK:hon kuuluu myös lukuisia rahastoja, ohjelmia ja erityisjärjestöjä, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen. Maailmanlaajuiseen hallitusten väliseen yhteistyöjärjestöön kuuluvat nykyään lähes kaikki maailman maat. […]
Yhdysvalloissa Valkoisen talon itäsiipi on purettu presidentti Donald Trumpin valtavan juhlasalin tieltä, satelliittikuvat osoittavat. Uutistoimisto AFP:n näkemissä Planet Labs PBC:n torstaille päivätyissä kuvissa on itäsiiven entisellä paikalla jäljellä enää rakennuksen rauniot. Hallinto ilmoitti juhlasalin rakentamisesta heinäkuussa, mutta tuolloin Trump väitti, ettei Valkoisen talon silloisiin rakennuksiin kajottaisi. – Se ei puutu nykyiseen rakennukseen. Se on sen lähellä, […]

Japanin uusi pääministeri haluaa nopeuttaa maan puolustusbudjetin kasvattamista
Korkein oikeus päätti Ahlstrom-kiistan pienempien omistajien hyväksi Bain Capitalia, Ahlströmejä ja Ehrnrootheja vastaan. Kyseiset tahot ostivat kuituvalmistaja Ahlstromin pois Helsingin pörssistä vuonna 2021. Ostajat ja pienemmät omistajat ajautuivat riitaan kauppahinnasta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvailee EU-huippukokouksen tuloksia hyviksi. Zelenskyi sanoo viestipalvelu X:ssä, että EU vakuutti taloudellisen tuen Ukrainalle jatkuvan. Huippukokouksessa oli määrä sopia Ukrainalle myönnettävästä 140 miljardin euron lainasta, jonka Ukraina maksaa takaisin vain, jos Venäjä lopettaa hyökkäyssotansa ja maksaa sotakorvaukset. Sen sijaan maat pyysivät EU-komissiota esittämään vaihtoehtoja Ukrainan tukemiselle seuraavan kahden vuoden ajaksi. Zelenskyi […]